Arkisto

Idean politiikka: Arendt ja Badiou

 Artikkeli tarkastelee aluksi Hannah Arendtin analyysiä totalitarismin pohjimmiltaan ideologisesta luonteesta ja ideologisen ”idean” luonteesta. Tätä analyysiä verrataan Alain Badioun yritykseen herättää henkiin ideologinen ”idean politiikka”. Artikkelin perusväitteen mukaan sekä Arendt että Badiou näkevät politiikan alueena, jolla uutuus ja ihmisen kyky ryhtyä maailmaa muuttaviin hankkeisiin voivat toteutua. He ymmärtävät kuitenkin poliittisen aktiviteetin muodon olennaisesti eri tavoin: Arendtille politiikka on perusluonteeltaan toimintaa, praksista, Badioulle se on pohjimmiltaan idean tuottamista, poiēsista. Tällä on keskeisiä seurauksia heidän politiikkakäsityksilleen. Lopuksi osoitetaan, että Badioun ”ideologinen” ymmärrys politiikasta jää alttiiksi Arendtin peruskritiikille, jonka mukaan politiikan välineellinen ymmärtäminen keinojen ja päämäärien viitekehyksessä on viime kädessä kyvytön sulkemaan pois poliittisen terrorin mahdollisuutta.

Politics of the Idea: Arendt and Badiou

The paper first studies Hannah Arendt’s analysis of the role of ideology in totalitarianism and of the nature of an ideological ”idea.” Arendt’s account is then contrasted with Alain Badiou’s attempt to redeem an ideological ”politics of the Idea.” I argue that Arendt and Badiou are both concerned with articulating politics as a realm for the deployment of novelty, for the human capacity to transform the world through engagement in new ventures. However, their fundamental disagreement concerns the form of the activity that accomplishes this transformation. For Arendt, politics has the form of action (praxis); for Badiou, politics is essentially a process of production (poiēsis). This is shown to have important ramifications for their notions of politics: Badiou’s “ideological” notion of politics still remains exposed to the Arendtian critique that an instrumental conception of politics in terms of means and ideal ends is unable to exclude political terror.

Login Form