Stalinismin biopolitiikka: Ideat ja ruumiit neuvostohallinnassa

Kokemukset stalinismista ovat jääneet vähälle huomiolle biopolitiikan tutkimuksessa. Foucault'n, Agambenin ja Espositon satunnaisten kommenttien lisäksi biopolitiikkaa koskeva teoreettinen tutkimus ei ole käsitellyt neuvostokokemuksia, kun taas empiiriset tutkimukset Neuvostoliitosta ovat vain harvoin tarkastelleet biopolitiikan kysymyksenasetteluja. Tässä artikkelissa väitän kuitenkin, että kokemus stalinismista on erittäin tärkeä biopolitiikan tutkimukselle.
Se auttaa ratkaisemaan ongelman, joka on vaivannut tutkijoita Foucault'sta lähtien: biopolitiikan läheisyyden sen vastakohtaan, kääntymiseen thanatopolitiikaksi kuoleman massatuotantona. Artikkeli keskittyy suuren käänteen aikaan (1928–32) ja lähestyy kysymystä kahden poliittisen rationaalisuuden yhteentulemisen kautta neuvostososialismin projektissa: vanhan järjestyksen vallankumouksellisen transsendenssin ja uusien elämänmuotojen konstruoimisen biopoliittisen immanenssin. Väitän, että tämä yhdistelmä on lopulta aporeettinen ja johtaa juuri niiden elämien tuhoamiseen, jotka oli tarkoitus muuttaa.

 

The Biopolitics of Stalinism: Ideas and Bodies in Soviet Governmentality

The experience of Soviet socialism does not figure prominently in the studies of biopolitics. Aside from casual references to Soviet socialism in the work of Foucault, Agamben and Esposito, the theoretical literature on biopolitics has ignored the Soviet experience, while the empirical research in Soviet Studies has rarely broached the problematic of biopolitics. The article presents the experience of Stalinism as a particularly important case for the study of biopolitics, since it helps resolve the problem that has preoccupied scholars from Foucault onwards: the proximity of biopolitics to its opposite, whereby it collapses into the thanato-politics of the mass production of de­ath. Focusing on the period of the Great Break (1928–1932), the article addresses this ques­tion in terms of the confluence of two political rationalities in the project of Soviet socialism, the revolutionary transcendence of the old order and the biopolitical immanentism of the construction of new forms of life. We argue that this combination is ultimately aporetic, leading to the violent destruction of the very lives that were to be transformed.

 

Login Form