Uusin numero

Miksi Keynes ei palannutkaan?

JUSSI AHOKAS & LAURI HOLAPPA: Miksi Keynes ei palannutkaan?

Tarkastelemme artikkelissamme Suomessa ja maailmalla globaalin finanssikriisin jälkeen tapahtunutta talouspolitiikan suunnanmuutosta ja arvioimme, voidaanko se tulkita paluuna keynesiläiseen talouspolitiikkaan. Vuosina 2009 ja 2010 Suomessa harjoitettiin varsin ekspansiivista finanssipolitiikkaa, kun talous oli ajautunut syvään taantumaan ja työttömyys oli lähtenyt rajuun nousuun. Samaan aikaan julkisessa keskustelussa viittaukset Keynesiin lisääntyivät. Osoitamme Keynesin tuotannon rahateoriaan ja Keynesin politiikkasuosituksiin nojautuen, että ainakaan Suomessa talouspolitiikan käännöstä ei voida nähdä paluuna keynesiläisyyteen. Aktiivisella finanssipolitiikalla ei selvästikään tavoiteltu täystyöllisyyttä eikä kysynnänsäätelystä haluttu tehdä pysyvää, vaikka juuri ne olivat Keynesin talouspolitiikan kulmakivet. Suomalaisen talouspolitiikan linja on perustunut finanssikriisin jälkeisinä vuosina valtavirtaiseen makrotalousteoriaan ja siitä nouseviin politiikkasuosituksiin. Väitämme, että myös muissa maissa talouspolitiikassa tapahtunut käännös noudatti samaa kaavaa kuin Suomessa. Näin ollen puheet Keynesin uudesta tulemisesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Why Keynes did not come back?

Our article studies the changes in the economic policies that occurred after the global financial crisis. The study focuses on the case of Finland and analyses whether these policy changes can be interpreted as a return to Keynesian economic policies. During 2009 and 2010, Finland turned into expansive fiscal policies after the economy had succumbed into recession and unemployment had started to rise. Our study suggests that the momentary change in fiscal policy does not constitute a return to Keynesianism. We will conclude that the turn to stimulatory fiscal policy reflected only the changing circumstances of fiscal policy, not any profound changes in the way economic policy is understood or justified.

Login Form